Itsepalvelupesulat kilpailevat helppoudella

Turun Sanomat | 16.7.2016 |

teksti ja kuvat: Ida Kannisto

Turun seudun ensimmäinen itsepalvelupesula aloitti toimintansa kesäkuun alussa.


Suomalaisten kodeissa yleensä toimii jo 24-pesula, 24 Pesulan toimitusjohtaja Asko Nevala vitsailee.

Silti suurin käyttäjäryhmä ovat kotitalousasiakkaat kauppakeskus Myllyssä kesäkuussa aloittaneessa, Turun seudun ensimmäisessä itsepalvelupesulassa.

Nevalan mukaan suuri kysyntä tuli yllätyksenä.

– Toiminta lähti käyntiin erittäin rivakasti. Joudumme lisäämään pesukoneita.

Nevalan mukaan yritys aikoo avata Turun seudulla kolmesta neljään pesulaa. Seuraava sijainti on Länsikeskuksen Prisman yhteydessä, jossa toiminta alkaa elokuun aikana.

Kustannuksissa itsepalvelupesulat eivät ainakaan toistaiseksi voita. Nevala myöntää, että jos kotoa löytyy kone, tavanomaisen pyykin pesee siellä pesulaa edullisemmin. Isojen tekstiilien kohdalla hän sanoo pesulapalveluiden olevan huokeampi vaihtoehto.

Itsepalvelupesulat eivät kilpailekaan kotikoneiden kanssa ainoastaan kustannuksissa.

– Arki on aikaa ja rahaa, Nevala toteaa.

Kiireisille asiakkaille pyritään Nevalan mukaan tarjoamaan sekä edullista että helppoa ja nopeaa palvelua. Tarkoituksena on, että pyykinpesu hoituu ruokaostosten aikana.

Pyykkiä voi Turussa pestä myös Kortteliravintola Kertussa. Ravintolapäällikkö Petri Tauriainen huomauttaa, että pesukone on satojen eurojen hankinta. Siihen nähden pesulan käyttö on edullista.

Kertussa kahden tunnin vuoro maksaa alle neljä euroa. 24 Pesulassa koneellinen maksaa halvimmillaan kuusi euroa.

Lue koko juttu Turun Sanomista tai näköislehdestä.

20.06.2016