Pyykkipäiväkirja: Jouluruuhka

Onkohan kukaan koskaan sanonut ääneen ”Rakastan ruuhkia”? Kokeilin tätä ensimmäisen kerran tänään eikä oikein sopinut suuhun. Tunnistettavampia ja tutumpia tuntemuksia on sen sijaan ollut hikoilu sisällä paksussa talvitakissa, itsesyytökset huonosta ajanhallinnasta, perhedynamiikan tiivistymistä ja toki lankeamista turhiin tavaroihin. Voisi jopa sanoa että jouluruuhka-allergiani on niin paha, että olen vuosien varrella muokannut viimetippaminästä aikaisen jouluvalmistelijan. Hopi hopi, hommiin siis!

Paras tapa ruuhkan välttämisessä on ollut tehdä lista. Olitpa listaihmisiä tai et, kehotan että teet joka tapauksessa listan. Listaa kaikki ne asiat, joita joulunvalmistelut vaativat. Tämän tehtyäsi asenna aivosi joustavan ajattelun asentoon ja käy lista uudelleen läpi. Poimi sieltä lisää niitä asioita, joita voit tehdä vaikkapa jo tänään tai joka tapauksessa reilusti ennen joulua. Mitä tuli poimittua? Minä lisäsin tänä vuonna varhaisten askareiden listalle mattopyykin. Ainoa ratkaistava asia oli laitanko puhtaat matot suoraan pesun jälkeen lattialle vai annanko niiden olla rullalla jouluun saakka. Vai laitanko kenties sijaismatot. Nautin siitä, kuinka ihanaa oli painiskella tällaisten kysymysten äärellä sen sijaan, että pohtisin missä mattoni jynssään, kuivatan saati että kuinka jaksan niitä nostella. Mattopyykkäys kaksnelosella tekee kyllä elämästä helpompaa.

Suhteeni joulutekstiileihin on ollut hieman kahtia jakautunut ja joskus kokeilin karsia tekstiilien vaihdon jouluvalmisteluista. Palautetta tuli yllättävältä suunnalta, kun silloin 12-vuotias poikani valitti joulutunnelman puuttumista: ”Miksei meillä ole laitettu mitään joulua? En pääse fiilikseen, vaikka joululoma alkaa jo huomenna.”. Tuon jälkeen ovat joulutekstiilit kuuluneet ajoissa tehtävien jouluvalmisteluiden joukkoon. Tunnelmaa luovat joulutekstiilitkin voi jo ottaa esiin ja tarkistaa niiden siisteyden. Mikäli vaihdat jouluksi verhot, tyynynpäälliset, matot ja liinat, kannattaa joulun alta varastoon lähtevät tekstiilit ottaa samalla mattopyykkireissulla pesulalle mukaan. Pesu ja rumpukuivaus ottavat tunnin verran ja sinä aikana ehtii hakea kaupasta vaikkapa pidempään säilyvät joulun ruuat ja raaka-aineet. Pesulalla käynnin voi toki ottaa myös ihan vaikka päiväunien kannalta tai vaikka selailla joulupukkipalvelua.

Ajoissa toimien välttää ruuhkien lisäksi myös turhien tavaroiden ostelun, ylihinnan maksamisen ym. hätäratkaisut. Verkkokauppatilauksetkin voi pistää vetämään siitä pesulan penkiltä käsin. Nykyaikainen ’multitasking’ –tyyppi voi siis helposti pyykkäillä, suunnitella, shoppailla ja ottaa päälle huilitauon. kaksnelosessa.

Koneiden työskennellessä sain lahjalistan äärellä oivalluksen! Toisille tuttaville annan tänä jouluna etukäteisjoululahjan ja hoidan heidän mattopyykkinsä kotoa noutaen ja puhtaat matot jouluksi palauttaen. Ystävien ilahtuneet kasvot mielessä, puhtaat matot ja pyykit autossa ajelin kotiin. Taas oli tullut otettua yksi askel jouluruuhka-allergian ehkäisemiseksi. Jouluvalmistelut alkavat todellakin olla jo nautinnon puolella ja joulumieli kulkee mukana kaikissa askareissa. Hoidahan sinäkin pyykkihommat ajoissa ja nauti jouluvalmisteluista!

 

 

Kirjoittajasta

Pyykkipäiväkirjan kirjoittaja on kahden teinin äiti, jonka elämää värittävät höpsöt koirat, sisarusten lapset sekä moninainen ystävien ja sukulaisten joukko.
Arkeen kuuluu oman yrityksen töitä, liikuntaharrastuksia, mökkielämää ja lisäksi ainainen pyrkimys saada pidettyä koti siistinä ja pyykkivuori hallinnassa.

Uusimmat artikkelit

Jaa artikkeli

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin
If you use the [wpsl_map] shortcode outside a store page, then you need to set the ID or category attribute.